otsikkokuva
Etusivu
Esittely
Hevoset
Kasvatus
E-mail

Yorcan hevonen


Nimi: Good Luck Charlie RR VH18-031-0134 Omistaja: Oresama VRL-02753
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Oresama VRL-02753, Yorca
Rotu: Suomenpuoliverinen Painotus: Yleispainotus
Säkäkorkeus: 170cm Koulutustaso: GP, 140cm
Syntynyt: 01.12.-17 (8v) Meriitit: YLA1, ERJ-I, KRJ-II




© Van Uytert


Perinteisesti Charlie-isälinjan Charliet ovat olleet suuria, voimakkaita ja luonteikkaita oriita, joissa on sekä kokoa että näköä. Ne ovat olleet isopäisiä, vankkarunkoisia ja itkettävän kauniita jo varsasta asti. Sellaista odotettiin myös tästä Charliesta, ja kun pikkuinen ruippanavarsa syntyi, mietittiin jo, voiko sen nimeksi edes antaa Charlie. Niin pieni ja mitäänsanomaton reppana ei todellakaan voi olla puhdas Charlie! Onneksi orivarsa sai pitää perintönimensä, koska myöhemmin siitä kasvoi komea ja taitava ratsu, vaikka luonne tällä ukkelilla on kyllä paljon helpompi kuin esi-isillään.

Virtuaali-Pohjanmaalla toimii Haliponiseura-niminen yhdistys, jonka jäsenponit kiertävät ilahduttamassa ihmisiä erilaisissa tapahtumissa ilmaiseksi. Koska Charlie on varsinainen haliponi jo harjauksesta lähtien, olisimme halunneet liittyä Haliponiseuraan sen kanssa. Kävimme testeissäkin, ja siellä Charlie käyttäytyi täydellisesti vieraan ihmisen harjaillessa ja kaulaillessa sitä, koska sellainen lupsakka tyyppi Charlie aina on. Olimme jo saamaisillamme hyväksynnän seuraan, kun Haliponiseuran vapaaehtoinen plarasi Charlien papereita ja hänen silmänsä laajenivat. Hän yllättyi aivan kauheasti sitä, että Charlie on ori - koska eihän kukaan ori ole näin helppo käsiteltävä ja satuloitava! Suitset ja satulankin poika hyväksyi kuin harrasteruuna! Charlien arvioija pahoitteli vilpittömästi ja sanoi, ettei oriita voida hyväksyä Haliponiseuraan.

Sen sijaan ratsastusseuratoiminnassa Charlie on aktiivinen, onhan se kilpahevonen. Sen pärjääminen kouluradalla ei ole mikään ihme: se rakastaa työtään. Kehnokin ratsastaja saisi voitettua sillä helpohkoja luokkia, mutta kun sen selkään laitetaan joku todella taitava, ori osaa oikeasti mitä vain. Charlie on aavistuksen raskaampi ohjalla kuin muut samantasoiset hevoset, mutta ei se missään tapauksessa roiku kuolaimella. Se nyt vain toimii paremmin tavanomaista ronskimmalla ohjasotteella, eikä asiaa tarvitse murehtia: sillä on treenissä hellät kuolaimet.
Charlie kilpailee huvikseen myös estellä, vaikka ei se arvokisoissa asti pärjää. Sillä on helppo hypätä, koska se on tasainen ja varma menijä. Aikaratsastuksessa se kuitenkin tuntuu hätääntyvän, jos pitää mennä oikein lujaa. Muutaman kerran se on sotkeutunut jalkoihinsa oikein kunnolla ja siksi epäonnistunut nopeissa hypyissä. Varsinkin tiheät sarjat ovat Charlien heikko kohta.
Pitkät rauhalliset vaellukset maastossa ovat Charlien mieleen. Maasto- ja liikennevarma ori rakastaa vaikeissakin paikoissa vaeltelua, eikä sitä haittaa, vaikka se joutuisi sotkemaan kavionsa matkalla. Charlie hyppää myös maastoesteitä pyydettäessä, mutta ei se tunnu niistä ihan nauttivan. Sen sijaan laukkapätkät lanatulla Jätinhautuumaan pellolla ovat sen mieleen.



Charlie Express RR
fwb, 170cm
YLA1, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-I,
Gotta Be Charlie RR
fwb, 166cm
YLA2, ERJ-II, KRJ-I, KERJ-I
Checkpoint Charlie
fwb, 168cm
YLA2, ERJ-III,
KRJ-III, KERJ-II
Gotta Be Quilt
fwb, 162cm
YLA2, ERJ-III,
KRJ-III, KERJ-III
All About Our Empress RR
fwb, 173cm
YLA2, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-I
Dictator FIN
fwb, 175cm
YLA2, ERJ-III,
KRJ-III, KERJ-III
All About Our Anna
fwb, 171cm
YLA2, ERJ-III,
KRJ-III, KERJ-III
Geisha Gaze RR
fwb, 170cm
YLA2, ERJ-III, KRJ-II, KERJ-I
Super Sumo Slap RR
fwb, 164cm
YLA2, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I
Last Samurai
fwb, 165cm
YLA2, KRJ-I,
ERJ-II, KERJ-II
Liam Diana
fwb, 165cm
YLA3, ERJ-II,
KRJ-III, KERJ-III
Fly High RR
fwb, 171cm
YLA2, ERJ-II, KRJ-I, KERJ-I
Red Alert
fwb, 171cm
YLA2, ERJ-I,
KRJ-III, KERJ-III
Sleep Deep G
dwb, 171cm
YLA2, ERJ-III,
KRJ-III, KERJ-II

Charliella on sukua Internetissä tasan kolme polvea. Se on isälinjansa kahdeksas Charlie ja polveutuu suoraan upeasta Charlie (evm) orista, joka on orin iiiiiii. Charlien isälinja on Charlie Express RR - Gotta Be Charlie RR - Checkpoint Charlie - Charlie Get Going evm - Go On Charlie evm - Charlie Escape evm - Charlie evm.

Charlien harvinaisen, mielenkiintoisen suvun kaikki Internetissä olevat sukulaiset ovat suomenpuoliverisiä lukuun ottamatta Sleep Deep G:ta (eee). Charlien suvussa näkyy virtuaalitalli Yorcan kasvatustyö vuodesta 2011 asti.

Suvun hevoset ovat yleispainotteisia ja kilpailevat laatuarvosteluihin tähdäten este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa. Suvussa on niin valokuvallisia kuin piirroskuvallisiakin hevosia.

Charlie on rajoitetusti tarjolla jalostukseen tallin ulkopuolisille tammoille. Charlien varsojen toivotaan erikoistuvan yhteen tai useampaan Charlien painotuslajiin ja kilpailevan ko. lajissa vähintään 20 sijoitusta VRL:n alaisista kilpailuista. Charlien varsoiksi tunnustetaan vain ne varsat, joiden sivut ilmoitetaan orin omistajalle kahden viikon sisällä astutuksesta, ellei muuta astutuksen yhteydessä sovita.



Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.


ERJ:n alaiset sijoitukset
11.03.2018 - ERJ - Priton - 130cm - 1/23
19.03.2018 - ERJ - Priton - 130cm - 3/23
23.04.2018 - ERJ - Supernatural - 120cm - 2/50
27.04.2018 - ERJ - Supernatural - 120cm - 4/50
29.04.2018 - ERJ - Supernatural - 120cm - 3/50
30.04.2018 - ERJ - Supernatural - 120cm - 2/50
11.08.2018 - ERJ - Zurü:ck - 130cm - 4/36
19.08.2018 - ERJ - Zurü:ck - 130cm - 4/36
22.08.2018 - ERJ - Riemunkirjava - 120cm - 4/48
23.08.2018 - ERJ - Zurü:ck - 130cm - 3/36
23.08.2018 - ERJ - Riemunkirjava - 120cm - 1/48
25.08.2018 - ERJ - Riemunkirjava - 120cm - 2/48
27.08.2018 - ERJ - Riemunkirjava - 120cm - 5/48
28.08.2018 - ERJ - Riemunkirjava - 120cm - 3/48
13.09.2018 - ERJ - Duan - 110cm - 2/40
16.09.2018 - ERJ - Duan - 110cm - 3/40
17.09.2018 - ERJ - Duan - 110cm - 4/40
24.09.2018 - ERJ - Duan - 110cm - 3/40
24.09.2018 - ERJ - Duan - 110cm - 5/40
27.09.2018 - ERJ - Duan - 110cm - 6/40
26.09.2018 - ERJ - Delmenhorst - 130cm - 6/36
31.01.2019 - ERJ - Mörkövaara - 120cm - 2/91 - ERJ-Cup
15.03.2019 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 130cm - 2/40
16.03.2019 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 130cm - 1/40
17.03.2019 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 130cm - 5/40
18.03.2019 - ERJ - Kuuran Suomenratsut - 130cm - 2/40
30.08.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 3/68 - ERJ-Cup
21.09.2019 - ERJ - Mörkövaara - 130cm - 4/19
25.09.2019 - ERJ - Mörkövaara - 130cm - 3/19
29.09.2019 - ERJ - Mörkövaara - 130cm - 1/19
01.10.2019 - ERJ - Mörkövaara - 130cm - 4/45
09.10.2019 - ERJ - Mörkövaara - 130cm - 6/45
12.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 3/29
14.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 1/29
15.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 4/29
17.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 3/29
18.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 1/29
21.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 2/29
23.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 1/29
26.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 3/29
29.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 2/29
30.11.2019 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 130cm - 3/29

KRJ:n alaiset sijoitukset
16.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - Grand Prix - 1/30
16.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - Grand Prix - 2/30
18.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - Grand Prix - 3/30
22.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - Grand Prix - 4/30
24.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - Grand Prix - 5/30
25.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - Grand Prix - 1/30
26.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - Grand Prix - 4/30
29.03.2018 - KRJ - Raatteen Suomenhevoset - Grand Prix - 3/30
02.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 4/27
03.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 4/27
05.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 1/27
05.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 5/27
06.04.2018 - KRJ - Hymnin Suomenhevoset - Grand Prix - 7/50
08.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 1/27
09.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 2/27
09.04.2018 - KRJ - Hymnin Suomenhevoset - Grand Prix - 5/50
10.04.2018 - KRJ - Hymnin Suomenhevoset - Grand Prix - 5/50
11.04.2018 - KRJ - Hymnin Suomenhevoset - Grand Prix - 7/50
11.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 3/27
12.04.2018 - KRJ - Hymnin Suomenhevoset - Grand Prix - 1/50
14.04.2018 - KRJ - Reve de Haussea - Grand Prix - 3/30
18.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 1/27
18.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 3/27
19.04.2018 - KRJ - Reve de Haussea - Grand Prix - 1/30
19.04.2018 - KRJ - Reve de Haussea - Grand Prix - 2/30
19.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 4/27
20.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 1/27
21.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 5/27
21.04.2018 - KRJ - Oldfinion - Intermediate II - 2/27
22.04.2018 - KRJ - Oldfinion - Intermediate II - 1/27
23.04.2018 - KRJ - Oldfinion - Intermediate II - 3/27
23.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 3/27
26.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 2/27
27.04.2018 - KRJ - Oldfinion - Intermediate II - 2/27
29.04.2018 - KRJ - Oldfinion - Intermediate II - 5/27
29.04.2018 - KRJ - Colosseum - Grand Prix - 5/27
08.05.2018 - KRJ - Reve de Haussea - Grand Prix - 4/28
11.05.2018 - KRJ - Duren - Grand Prix - 5/30
16.05.2018 - KRJ - Duren - Grand Prix - 1/30
17.05.2018 - KRJ - Duren - Grand Prix - 5/30
22.05.2018 - KRJ - Duren - Grand Prix - 3/30
28.05.2018 - KRJ - Duren - Grand Prix - 3/30
28.05.2018 - KRJ - Duren - Grand Prix - 3/30


KERJ:n alaiset sijoitukset
26.03.2018 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 4/20
27.03.2018 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 3/20
30.04.2018 - KERJ - Mörkövaara - CIC3 - 7/60 - KERJ-Cup
16.11.2018 - KERJ - Stall Fernweh - CIC2 - 2/23
31.01.2019 - KERJ - Kalman Suomenratsut - CIC4 - 4/33 - KERJ-Cup
02.07.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/5
05.07.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/5
06.07.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/5
09.07.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/5
10.07.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/5
17.07.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/5
19.07.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/5
20.07.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/5
21.07.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/5
06.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/6
11.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/6
11.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 2/4
12.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 2/4
15.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 1/4
15.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/6
16.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/6
17.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 2/4
18.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/6
19.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/6
19.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 1/4
20.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 2/4
21.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 2/4
21.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/6
23.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 1/4
24.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 2/4
24.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/6
25.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/6
26.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 2/4
27.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 1/4
29.08.2019 - KERJ - Zurück - CIC4 - 1/4
28.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/6
29.08.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/6
31.08.2019 - KERJ - Supernatural - CIC4 - 2/25 - KERJ-Cup
02.09.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/6
03.09.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/6
05.09.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 2/6
06.09.2019 - KERJ - Yorca WBs - CIC4 - 1/6



Syyskuu 2020
Valjakkoajovalmennus
Charlielle ja Alffille (kirj. omistaja)
"Me mennähän poikaan kans ajelulle!" Oskari ilmoitti iloisesti tallin ovelta, kun siivosin karsinoita.
Huiskaisin hänelle vain kättäni. Oskarilla oli työvuoro kesken, mutta kyllä hän hommansa hoitaisi, vaikka menisikin tallipoikien kanssa vaikka grilliltä lounasta hakemaan tai mihinkä nyt ajelivatkaan.
Kun Oskari ei hävinnytkään ovensuusta hääräämästä, vaan haki sen sijaan ulos ensin treeniä odottavan Alffin ja sitten Charlien, tajusin, että ei se hullu ollut menossa autolla ajelemaan, vaan hevosilla. Yksin. Sellaisilla hevosilla, joilla ei ihan hirveän paljoa ajettu, ei varsinkaan yhdessä, niin ettei niiden käytöksestä aina tiennyt.
"Oskari, Oskari, mä tuun mukaan!" huusin kiireesti ja kiisin puoliksi siivottujen karsinoiden luota, kun Oskari näytti kiinnittävän kärryä vihellellen.
Niin sitä sitten mentiin: Oskari ohjastaen minun hevosiani, Alffi ja Charlie kävellen rinnatusten niin kuin vanhat tekijät, hakakavereita ja bestiksiä kun olivat. Oskari oli huoleton ja höpötti, että kärryajelu oli hyvää vaihtelua ja peruskuntotreeniä myös sellaisille hevosille, jotka eivät niin valjakkoajossa tosissaan olleet. Sitten hän nakutti kieltään niin, että Alffi ja Charlie tiesivät siirtyä sulavasti reippaaseen raviin ihan niin kuin olisivat ennenkin harjoitelleet yhdessä. Kun kysyin tästä mahdollisesta harjoittelusta, Oskari vain hymyili. Se ketale on harjoitellut yksinään poikain kanssa!
Oli se ilo olla kahden komean hevosen kärryllä Oskarin peruskuntovalmennuksessa. Koko lenkki koostui siitä, että hevoset ravasivat reippaasti rinnakkain Yorcan pururatamaisella, raskasta vetämistä pehmeän pohjansa vuoksi vaativalla harjoittelulenkillä. Ne hikosivat ja vähän puuskuttivat, mutta eivät vaikuttaneet hirveästi väsyvän. Varsinkin Alffi näytti nauttivan, kun vaihteeksi ei tarvinnut ajatella mitään: kunhan kiskoi kärryä eteenpäin ja piti vauhdin yllä. Minä keskityin ihailemaan kahden maiseman väreihin sopivan ruskean hevosen lisäksi miljöötä. Syksy oli kaunis, ilma viileä, Oskari taitava kuski ja minulla oli tottavie Pohjanmaan kaksi komeinta oria: Alffi ja Charlie!

Joulukuu 2017
Tuo ei voi olla oikea Charlie. Tuon surkean varsan pitäisi olla isälinjansa kahdeksas Charlie, ja kaikki edelliset ovat olleet aina voimakkaita ja suuria ihan syntymästään saakka. Mikä tuo tutiseva reppana on? Vaikka vaivaan kuinka päätäni, en keksi, olisiko joku muu ori voinut päästä Geishan, tämän ruipelovarsan emän luo? Kukaan meidän oreistamme ei ole koskaan tuottanut noin surkean kuivuneen näköistä jälkeläistä. En pidä tästä varsasta, enkä halua hoitaa sitä. Onneksi sen emä hoitaa sitä hyvin, niin se jää henkiin. Myyn sen heti emänsä alta.
Uutta Charlieta on odotettu kaksi ja puoli vuotta: edellisen syntymästä asti. Ei ole reilua, että eniten odotettu orivarsamme syntyy näin surkeana rääpäleenä. Silloin saa ihminen olla pettynyt. Kaikkein eniten minua pelottaa, että isä-Charliessa ei olekaan periyttäjän vikaa. Mitä jos Charlie-linjani oli nyt sitten tässä? Yritän toki vielä uudelleen. Ehkä Charliet eivät vain sopineet kaikesta huolimatta tarpeeksi hyvin yhteen Geishan kanssa, kun lopputulos on tällainen.

Tammikuu 2018
Aivan kuin katselisin eri varsaa kuin kuukausi sitten. On meillä aito Charlie kaikesta huolimatta! En tiedä, mikä tämän hevosen alkuvaiheissa meni vikaan, mutta se otti nopeasti kasvutahtinsa kiinni ja siitä tuli ihan yhtä voimakas kuin muistakin ikäisistään. Tuolla se jo painaa paukkupakkasissa, lumisissa tarhoissa, eikä se näytä tuntuvan oikein missään! Ihmisiäkin kohtaan tämä Charlie on niin tosi ystävällinen nuoresta iästään huolimatta. Charlieiden tulisuus siitä siis puuttuu, mutta uskoisin sen olevan vain hyvä asia. Onhan linjan orien luonteita yritetty jo monen sukupolven ajan saada hiljalleen tasaantumaan. Ehkä nyt näkyy vähän tuloksia.
Lempihetkeni vuorokaudesta on tällä hetkellä ilta. On kivaa hakea Charlie sisään muiden kanssa ja harjata se oikein kunnolla. Samalla oikein näkee, miten se on kasvanut. Kun nostelen sen jalkoja ja tutkin sen pienten lihasten kasvamista, en aina meinaa uskoa, millainen ruma rimpula se oli syntyessään. Silloin ajattelen, että tuomitsin sen liian ankarasti silloin. Onneksi on olemassa pari valokuvaa. Niistä näkee, etten tosiaankaan tuominnut. Miten sellaisesta klimpistä voi kasvaa näin komea nuori ori?

Kesäkuu 2018
Kouluvalmennus, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tämän valmennuksen aiheena oli huolellinen taipuminen. Ohjelma oli seuraava.
Lämmittelyjen jäljeen ratsukko aloitti käynnissä. Ratsu täytyi ratsastaa huolellisesti kulmiin joka kerta parin kierrosen ajan. Vaadin tarkkuutta, ja muutaman kerran minun oli huomautettava kulmista, vaikka harjoitus koski pelkästään niitä aluksi. Kun kulmat menivät hyvin molempiin suuntiin, lisäsimme harjoitukseen voltit pitkien sivujen keskelle. Niissä Charlie näytti aluksi karkaavan avuilta, mutta toistoja ja rauhoittumista ja selkeitä apuja se vain vaati, jotta alkoi kulkea tasapainoisesti. Sen jälkeen lisäsimme lyhyille sivuille pääty-ympyrät. Se ei tuntunut haastavalta, joten lisäsimme vielä pääty-ympyröiden ulkoreunoille voltit vastakkaiseen suuntaan, ja niissä tuntui olevan tälle ratsukolle oikein erityisen paljon haastetta, kun taipumissuunta vaihtui kahdesti kesken harjoituksen.
Kaiken kaikkiaan valmennus meni hyvin. Se oli riittävän haastava, mutta silti mahdollinen tälle ratsukolle. Charlien kanssa saa tehdä vielä paljon taivutteluharjoituksia, mutta alku on oikein hyvä suhteessa hevosen ikään ja kokemukseen.

Elokuu 2018
Kouluvalmennus
, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tänään harjoitutin ratsukolla sellaisia asioita, jotka liittyvät hevosen taivuttamiseen, etenkin suoristamiseen ja siirtymiin. Rata meni seuraavalla tavalla. Vasemmassa kierrokessa aloitettiin ja lyhyeltä sivulta tehtiin rata pituussuuntaan leikkaa, ja jatkettiin siitä oikeassa kierroksessa. Seuraavalta pitkältä sivulta tehtiin radan poikki ja vaihdettiin siten takaisin vasempaan kierrokseen, kunnes sama toistettaisiin seuraavalla pitkällä sivulla. Askellajina oli aluksi käynti. Oli tavoitteena asettaa ja taivuttaa Charlie mahdollisimman hyvin joka käännöksessä ja suoristaa sitten välittömästi käännöksen jälkeen. Edellisessäkin kouluratsastusvalmennuksessa käytiin läpi taivutuksia ja kulmia tämän ratsukon kanssa, joten tehtävä oli sangen helpon näköinen. Saatoimme lisätä nopeasti harjoituksen siirtymän raviin lävistäjällä. Se toikin tehtävään heti kaivattua haastetta, sillä siirtymä takaisin käyntiin oli aina jokseenkin rysähtävä. Saimme hiottua paljon rosoja pois ratsukon menosta, mutta siirtymiä etenkin alaspäin on harjoiteltava paljon. Charlie on yksinkertaisesti saatava paremmin pohkeen eteen. En usko rysähdyksen johtuvan liian kovasta ohjaskädestä. Yllättäen siirtymät laukasta raviin ja takaisin menivät paljon paremmin, vaikka alaspäin siirtyminen siinäkin oli rysähtävä. Muistin kehua ratsukkoa erityisen hyvästä taipumisesta ravissa. Viime valmennuksen opit olivat menneet perille, joten ehkä niin menevät tämänkin.

Marraskuu 2018
Estevalmennus
, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
"Ei ryöstäny."
"Ryöstipä."
"Isäs ryösti."
"Joo mutta joka tapauksessa pidä sen askel lyhyenä niin sä saat siihen loppuun vielä yhden askeleen ennen ponnistusta niin oikeesti voisit päästäkin siitä yli pudottamatta puomeja."
"Haista."
Välillä valmennukset Yorcassa olivat mielenkiintoisia. Hevoset olivat hyviä, mutta isäntä vanha koulukaverini ja tapasi soittaa suutaan. Häntä oltaisiin kuviteltu ilkeäksi ja jotenkin itseriittoiseksi, jos ei yhteinen pitkä historiamme olisi väen tiedossa. Minä tiesin, että räpätyksestään huolimatta hän kokoaisi Charlien kunnolla ja pidättelisi sitä hiukan ennen seuraavaa hyppyä. Ja olin oikeassa. Sanoin siihen vain kaksitavuisen kehun neutraalilla äänellä, sillä enempää ei Yorcan isäntä kestä. Hänen kehumisensa sijaan totesin vielä, miten Charlie on kehittynyt kovasti tänä talvena. Takapäässä alkaa olla nyt oikein kunnolla voimaa ja sillä voisi minun puolestani hyppiä nyt isoja. Kunhan siis pohja olisi kunnossa. Millekään kivipelloille sitä ei vietäisi itseään särkemään--
"Sä taidat olla ihastunut Charlieen."
"Enkä."
"Oletpa. Rossin Miika, ihan lääpällään hevoseen."
"Enpä.
"Rossin Miika, siellä Charlien jalkoja säälii. Pian pyytää itte ratsastaa."
"Ole nyt jo hiljaa ja koeta saada pidettyä ne ohjat edes oikein päin käsissä."
Sain huvittuneen katseen ja isännän korjaamaan ohjasotettaan saman tien. Charlie vastasi siihen ryhdistäytymällä ja ravaamalla lennokkaasti. Kouluratsu sen pitäisi olla, ihan kokonaan siis, eikä hypellä mitään esteitä. Kouluratsastus on kuninkaiden laji. Ja Charlie on kuninkaiden hevonen. Kaikkihan minun mielipiteeni siitä tiesivät, vaikka kovaan ääneen sanoinkin, että minähän en yksittäisistä hevosista piittaa, kaikkien yleisestä hyvinvoinnista vain.



Päivämäärä Sukupuoli Varsa Emä Omistaja
08.03.-18 Ori King Charlie RR Get Schwifty RR Oresama/Yorca WBs




Ulkoasun copyright misery. 2011 / otsikon kuvat Benny De Ruiter Stables
Tämä on virtuaalihevonen