otsikkokuva
Etusivu
Esittely
Hevoset
Kasvatus
E-mail

Yorcan hevonen


Nimi: Geisha Gaze RR VH18-031-0133 Omistaja: Oresama VRL-02753
Sukupuoli: Tamma Kasvattaja: Oresama VRL-02753, Yorca
Rotu: Suomenpuoliverinen Painotus: Yleispainotus
Säkäkorkeus: 170cm Koulutustaso: GP, 160cm, CIC4
Syntynyt: 16.04.-17 (29v) Meriitit: YLA2, ERJ-III, KRJ-II, KERJ-I



1. kuva linet © Whiteligtning/dA, 2. Only Blue /dA, muu Oresama


Geisha menehtyi vanhuuteen 14.2.2021. Muistosivuille.


Geisha tarkoittaa taiteilijaa, ja geishan tehtävä on viihdyttää. Geishasta tulee mieleen salainen maailma, herkkyys, kauneus ja kuri. Nämä asiat olivat mielessä, kun Geisha Gazen nimi valittiin. Nimen toivottiin olevan enne: kunpa tammasta kasvaisi yhtä taitava ja kaunis kuin vanhemmistaan ja yhtä kurinalainen ja mukava kuin emästään. Ratsu ylitti jo varhain odotukset. Se todella on Geisha: sen kanssa tuntuu kuin eläisi salatussa maailmassa, jossa on olemassa vain kauniita asioita.

Geishan ehostaminen käy tarvittaessa nopeasti, sillä se odottelee harjauksen ja satuloinnin ajan aina rauhallisesti paikallaan osallistumatta tapahtumiin sen kummemmin. Tamma ei esimerkiksi vastustele satulavyön kiristämistä pullistelemalla. Kuolaimetkin se poimii itse tarjottaessa. Myös pitkiin, kisaa edeltäviin harjaus- ja letityssessioihin on Geishan mielestä ihan kiva osallistua. Letitettäessä se seisoo kiltisti ihan paikoillan, mutta aina lettien nypräyksen välissä se pyrkii haistelemaan kampoja ja kuminauhoja. Ilmeisesti kaunistautuminen kiinnostaa sitä sen omalla hillityllä tavalla.

Geisha on ratsuna varsinainen monitaituri. Parhaimmillaan sen on kouluratsastuksessa. Sen joustavat, ilmavat liikkeet muistuttavat tanssia. Se ei vain tottele tanssipartneriaan, ratsastajaa, vaan yhteyden häneen löytäessään se korjailee hänen virheitään ja antaa hänen viedä. Heikompikin ratsastaja saa suoritettua Geishalla melko korkealla tasolla, vaikka tottakai kaikkein vaikeimmat tehtävät vaativat ratsastajaltakin paljon. Geisha on ratsastuksessa, joukkueurheilussa, mahtava kaveri. Työteliäämpää, uhrautuvampaa ja taitavampaa hevosta saa hakea.
Tanssin lisäksi Geisha osaa muitakin taiteenlajeja, kuten esteratsastuksen. Tamma on erittäin taitava hyppääjä, jolla on omaleimainen mutta tehokas tekniikka. Sen heikkous on arkuus: välillä se ponnistaa etenkin läpinäkymättömille esteille aivan liian ison hypyn, jottei se varmasti osuisi esteeseen. Vaikka Geisha on etevä ja kevyt ratsastettava esteillä, sen tulisi oppia ottamaan rennommin.
Maastoesteet Geishalta sujuvat kenttäkisoissa, eivätkä kilpailuiden paineet muutenkaan ikinä vaikuta siihen. Sen sijaan rentoon maastoiluun Geisha ei ole ehkä paras kaveri. Se on hieman liian herkkä reagoimaan sekä ympäröiviin ärsykkeisiin että ratsastajan apuihin, jotta ratsastaja voisi oikeasti rentoutua sen kanssa.

Geisha tulee toimeen melkein kaikkien kanssa. Laumassa se on ennemmin ujo vetäytyjä kuin vahva johtaja. Kaikkein isoegoisimpien tammojen jalkoihin se jää, vaikka ei itse haastakaan riitaa.



Super Sumo Slap RR
fwb, 164cm
YLA2, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I
Last Samurai
fwb, 165cm
YLA2, KRJ-I,
ERJ-II, KERJ-II
Being Bushido
fwb, 167cm, evm.
Last Lady
fwb, 164cm, evm.
Liam Diana
fwb, 165cm
YLA3, ERJ-II,
KRJ-III, KERJ-III
Bazinga
fwb, 166cm, evm.
Little Victoria
fwb, 164cm, evm.
Fly High RR
fwb, 171cm
YLA2, ERJ-II, KRJ-I, KERJ-I
Red Alert
fwb, 171cm
YLA2, ERJ-I,
KRJ-III, KERJ-III
Sneaky Storm
fwb, 166cm, evm.
Arctic Angel
fwb, 173cm, evm
Sleep Deep G
dwb, 171cm
YLA2, ERJ-III,
KRJ-III, KERJ-II
Sleepy
dwb, 169cm, evm.
Shocking Deep Eyes
dwb, 170cm, evm

Super Sumo Slap RR on 164cm korkea hevonen, jolla ei ole väripigmenttiä lainkaan. Tämä luihu pieni albiino on luonteeltaan välillä hyvin haastava, mutta silti erittäin taitava ja menestynyt kilparatsu. "Simo" kisaa este- ja kouluratsastuksen ohella hiljalleen kenttäratsastusta, ja on menestynyt mukavasti kaikissa lajeissa. Simosta on suunnitteilla jalostusorii, kunhan se eläköityy kilpapuuhista.

Last Samurai on 165 cm korkea ruunikko yleispainotteinen kilparatsu. Ori on menestynyt hienosti kenttä-, este- ja kouluratsastuksessa. Tämä Taavi Mäkikyrön kasvattama ja Yorcan valmentama ja omistama hevonen on kisaeläkkeellä ja siitosorina Yorcassa. Tähän mennessä sillä on kolme varsaa, jotka kaikki ovat oriita. Last Samurai on luonteeltaan kiltti ja reipas ori.
167 cm korkealla komean ruunikolla Begin Bushidolla on vakuuttavat näytöt ratsuntaidoistaan. Orilla on kymmeniä sijoituksia niin kenttä- kuin esteratsastuksestakin, ja on se muutamia voittoja saavuttanut kouluratsastuksenkin saralla. Vapaa-aikanaan tämä rohkea, meneväluonteinen maastoratsu harrastaa drag huntingia ja maastoesteratsastusta. Beijing Bushido on vielä melko nuori ori, joten sillä on vasta kaksi varsaa. Määrä tulee kuitenkin varmasti nousemaan runsaasti orin eläköityessä kilpailuista ja siirtyessä kokonaan siitoskäyttöön.
Last Lady on 164 cm korkea ruunikko, ja luonteeltaan kuulemma varsinainen hienohelma! "Lady" on kilpaillut tammaksi melko paljon este- ja kenttäratsastusta, mutta vetäytynyt jo kisaeläkkeelle. Tällä hetkellä tämä pirskahtelevanluonteinen neiti on kantavana ja odottaa toista varsaansa.

Liam Diana on 165 cm korkea musta suomenpuoliverikaunotar. Yleispainotteinen tamma on kilpaillut ensin menestyksekkäästi kenttäratsastuksessa ja siirtynyt sitten este- ja kouluradoille. Tällä säpäkällä tammalla on vasta yksi jälkeläinen.
166 cm korkea Bazinga on kenttä- ja esteradoilla kilpaillut musta ori. Tämä luonteikas ratsu menestyi hienosti kilpahevosena ja saavutti mainetta, mutta siitosorina sitä on hieman vältelty. Bazingalla on kolme varsaa, jotka kaikki ovat kauniita ja mustia isänsä tapaan, mutta perineet ulkonäön lisäksi myös melko haastavan luonteen.
164 cm korkea Little Victoria on kevyt ja kaunis ruunikko yleisratsu. Tamma on kilpaillut jonkin verran vähän kaikkea keskitasoisissa luokissa: esteitä, koulua, kenttää ja jopa western trailia. Mikään kisatykki tamma ei kuitenkaan ollut, vaan se kilpaili vain harrastelumielessä. Little Victoria on kiltti ja rauhallinen luonteeltaan. Sillä on vain yksi varsa.

Fly High RR on Oresaman kasvattama ja omistama suomenpuoliveritamma. Tämä ratsu kilpailee etupäässä koulu- ja esteradoilla, mutta hiljakseen myös kenttäratsastuskilpailuissa. Sen koulutustaso on ko vaA ja re 160 cm. Tamma on 171 cm korkea ruunikko. Ratsuna tamma on herkkä ja yhteistyöhaluinen.

Red Alert on Leevi Koskiniemen kasvattama ori, joka pelastettiin huonoista oloista Yorcaan vuonna 2010. Sen kuntoutuksessa meni kauan, mutta vuonna 2012 ori aloitti kilpailemisen esteratsastuskisoissa. Sen ei annettu hypätä koko urallaan yli 120-senttisiä esteitä ratana, vaikka sillä olisi ollut kykyjä suuremmillekin radoille. Pienet esteet olivat varotoimi: Red Alert sai huonoissa oloissa pysyvän selkävamman, jota varottiin, ettei se päättäisi orin elämää. Hyvärakenteisena ja selkeästi ammattihyppääjänä Allusta tuli Yorcan siitosori vuonna 2015 kun se lopetti kilpailemisen esteratsastuskisoissa. Allu on 171cm korkea kiltti ruunikko.
Sneaky Storm oli uljaan näköinen 166cm korkea punarautias suomenpuoliveriori. Sen kasvattaja suunnitteli jättävänsä Stormin kotiin siitosoriksi, ja ehti astuttaakin sillä jo monia tammoja sen ollessa vasta nuori hevonen. Varsoista tuli punertavia niin kuin isästään, mutta suurin osa oli luonteeltaankin haastavia tapauksia, niin kuin isänsä. Storm ei siis ollut paras mahdollinen periyttäjä, joten kasvattaja ruunasi ja möi hevosen. Ruunana Storm löysi rakastavan kodin, jossa se koulutettiin kunnolla ratsuksi. Se oli vieläkin hyvin nuori, vasta kuusivuotias. Ori oli kahdeksan, kun sen esteratsun taipumukset huomattiin ja se alkoi kilpailla 150-senttisillä rataesteillä menestyen hienosti. Silloin tällöin Storm kilpaili myös kenttäratsastuksessa.
Sneaky Stormin tammoiksi valittiin mahdollisimman kilttejä otuksia, ja yksi morsiamista oli Arctic Angel, 173-senttinen vaalea ruunikko yleisratsu. Se kilpaili nuorena kenttää, esteitä ja koulua aktiivisesti, ja menestyikin melko hyvin. Luonteeltaan tamma oli upea, mutta rakenteessa oli pieniä puutteita. Kyvykästä kilttiä tammaa kuitenkin kannatti käyttää jalostukseen: kaikilla sen kuudella varsalla oli isiensä rakenne ja emänsä kapasiteetti.

Sleep Deep G on Timo Hollolan vuonna 2009 kasvattama kovan tason kilpatamma. Se taipuu mainiosti niin kouluun kuin esteradoillekin, vaikka onkin luonteeltaan melkoinen epeli. Kilpailuissa tamma on menestynyt upeasti aina pikkukisoista suurempiin tapahtumiin. Sen mahtavin yksittäinen kisasaavutus on kakkossija Moscow Sim-Star Cupissa. Denkasta tuli siitostamma, kun se lopetti kilpailunsa. Tämä 171cm korkea tumma tanskanpuoliverinen on mahtava lisä minkä tahansa puoliverisen sukutaulussa!
Sleepy kovin erottumaton kilpahevosten massasta. Ori on melko kaunis ruunikko 169cm korkea ja loistava hyppääjä. Se ylittää vaivatta 120cm korkeita esteratoja, mutta ei ole yliluonnollisen hyvä tai kilpahevosista parhain. Se menestyy Tanskassa mainiosti ja onkin kuuluisa lähellä kotitalliaan, mutta siihen se sitten jääkin. Luonteellaan tämä herrasmies vasta hurmaakin, on nimittäin niin kiltti ettei oriksi uskoisi millään. Sleepy jatkaa uraansa Tanskassa vielä toistaiseksi.
Sleep Deep G:n emä, Shocking Deep Eyes on yleispainotteinen 171cm korkea vaalea rautias tanskalaiskaunotar. Se on voimakas ja sisukas ratsu, mutta niin tasainen luonteeltaan että kukaan ei voi vastustaa sitä. Tamman omistaja on vasta seitsemäntoistavuotias poika, joka kilpailee ratsullaan satunnaisesti. Kilpailukalenterissa ei näy yksiäkään kovin isoja kisoja, mutta pikkukisoissa menestys on sitäkin huimempaa.



Kisakalenteriin merkitään vain sijoitukset.

Päivämäärä Järjestäjä Luokka Sijoitus
12.05.-17 Zurück KERJ/CIC4 3/22
13.05.-17 Zurück KERJ/CIC4 2/22
15.05.-17 Silver Hoof ERJ/160cm 4/27
16.05.-17 Silver Hoof ERJ/160cm 2/27
17.05.-17 Silver Hoof ERJ/160cm 2/27
17.05.-17 Silver Hoof ERJ/160cm 3/27
22.05.-17 Zurück KERJ/CIC4 2/22
31.05.-17 Ventos ERJ/160cm, ERJ-Cup 5/69
31.05.-17 Savage KRJ/Int.II, KRJ-Cup 7/106
01.06.-17 Kultahaiven KRJ/GP 6/50
02.06.-17 KK Chermia KERJ/CIC3 3/11
04.06.-17 KK Chermia KERJ/CIC3 2/11
08.06.-17 Royal Gear KRJ/GP 5/39
14.06.-17 Kultahaiven KRJ/GP 6/50
15.06.-17 Silver Hoof KRJ/GP 7/56
19.06.-17 Kultahaiven KRJ/GP 5/50
30.06.-17 Helmwald KRJ/160cm 1/20
05.07.-17 Helmwald KRJ/160cm 3/20
07.07.-17 Helmwald ERJ/160cm 4/36
09.07.-17 Helmwald KRJ/160cm 4/20
10.07.-17 Helmwald KRJ/160cm 2/20
10.07.-17 Helmwald ERJ/160cm 5/36
13.07.-17 Helmwald ERJ/160cm 2/36
13.07.-17 Helmwald ERJ/160cm 5/36
14.07.-17 Ros Cirein ERJ/160cm 2/19
19.07.-17 Helmwald ERJ/160cm 1/36
22.07.-17 Ros Cirein ERJ/160cm 4/19
31.07.-17 Runoratsut KRJ/Int.II, KRJ-Cup 2/106
14.08.-17 KK Chermia ERJ/150cm 4/18
14.08.-17 KK Chermia ERJ/150cm 2/18
15.08.-17 KK Chermia ERJ/150cm 3/18
15.08.-17 KK Chermia ERJ/150cm 3/18
16.08.-17 KK Chermia ERJ/150cm 2/18
20.08.-17 Loberde KRJ/GP 1/30
21.08.-17 KK Chermia KRJ/GP 1/30
21.08.-17 KK Chermia KRJ/GP 4/30
21.08.-17 Helmwald ERJ/160cm 3/30
23.08.-17 Loberde KRJ/GP 2/30
24.08.-17 Helmwald ERJ/160cm 3/30
25.08.-17 Helmwald ERJ/160cm 3/30
25.08.-17 Loberde KRJ/GP 3/30
26.08.-17 Loberde KRJ/GP 3/30
29.08.-17 Helmwald ERJ/160cm 4/30
30.08.-17 Helmwald ERJ/160cm 3/30
01.09.-17 Rätvänä KRJ/GP 3/30
01.09.-17 Erkinheimot KERJ/CIC4 4/18
02.09.-17 Zonjiet KRJ/GP 1/30
02.09.-17 Yorca WBs ERJ/160cm 2/26
03.09.-17 Yorca WBs ERJ/160cm 5/26
03.09.-17 Zurück ERJ/160cm 5/30
03.09.-17 Zonjiet KRJ/GP 4/30
04.09.-17 Zonjiet KRJ/GP 3/30
04.09.-17 Erkinheimot KERJ/CIC4 1/18
05.09.-17 Zonjiet KRJ/GP 5/30
05.09.-17 Rätvänä KRJ/GP 3/30
05.09.-17 Rätvänä KRJ/GP 2/30
06.09.-17 Zonjiet KRJ/GP 1/30
06.09.-17 Yorca WBs ERJ/160cm 2/26
07.09.-17 Zurück ERJ/160cm 5/30
08.09.-17 Syndur KRJ/GP 5/30
08.09.-17 Syndur KRJ/GP 1/30
09.09.-17 Syndur KRJ/GP 4/30
09.09.-17 Zurück ERJ/160cm 2/30
09.09.-17 Zonjiet KRJ/GP 3/30
10.09.-17 Zonjiet KRJ/GP 4/30
10.09.-17 Zurück ERJ/160cm 5/30
10.09.-17 KK Lapland KRJ/GP 4/30
11.09.-17 KK Lapland KRJ/GP 3/30
12.09.-17 KK Lapland KRJ/GP 3/30
13.09.-17 Zurück ERJ/160cm 1/30
14.09.-17 KK Lapland KRJ/GP 1/30
15.09.-17 Broadway KRJ/GP 1/30
15.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 5/41
18.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 5/41
18.09.-17 Zurück ERJ/160cm 3/30
19.09.-17 Broadway KRJ/GP 2/30
19.09.-17 Yorca WBs ERJ/160cm 1/26
20.09.-17 Erkinheimot KERJ/CIC4 1/18
23.09.-17 Yorca WBs ERJ/160cm 1/26
24.09.-17 Erkinheimot KERJ/CIC4 3/18
26.09.-17 Erkinheimot KERJ/CIC4 3/18
27.09.-17 Yorca WBs ERJ/160cm 4/26
28.09.-17 Yorca WBs ERJ/160cm 3/26
28.09.-17 Erkinheimot KERJ/CIC4 4/18
28.09.-17 Zurück KERJ/CIC4 5/41
29.09.-17 Yorca WBs ERJ/160cm 4/26
06.10.-17 Harmony KRJ/GP 7/50
07.10.-17 Heidseck ERJ/160cm 3/30
09.10.-17 Harmony KRJ/GP 2/50
27.10.-17 Helmwald KRJ/GP 2/40
30.10.-17 Helmwald KRJ/GP 4/40
05.11.-17 Helmwald KRJ/GP 5/40
06.11.-17 Helmwald KRJ/GP 3/40
07.11.-17 Helmwald KRJ/GP 5/40
07.11.-17 Reve de Haussea KRJ/GP 4/30
08.11.-17 Reve de Haussea KRJ/GP 2/30
08.11.-17 Reve de Haussea KRJ/GP 2/30
09.11.-17 Reve de Haussea KRJ/GP 3/30
27.11.-17 Heidseck ERJ/160cm 2/30
28.11.-17 Harmony ERJ/160cm 2/30
29.11.-17 Harmony ERJ/160cm 3/30
03.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/15
04.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/15
05.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/15
07.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/15
13.02.-18 Brotherhood KERJ/CIC4 2/24
19.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/15
21.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/15
22.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/15
23.02.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/15
21.03.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/10
23.03.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/10
25.03.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/10
27.03.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/10
28.03.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 3/10
29.03.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/10
02.04.-18 Colosseum KERJ/CIC4 1/20
03.04.-18 Colosseum KERJ/CIC4 4/20
05.04.-18 Colosseum KERJ/CIC4 1/20
18.04.-18 Colosseum KERJ/CIC4 2/20
02.08.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/10
05.08.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/10
08.08.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/10
14.08.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/10
17.08.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 3/10
18.08.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 1/10
22.08.-18 Yorca WBs KERJ/CIC4 2/10

Toukokuu 2017
Estevalmennus
, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Geisha ja Oresama pääsivät tänään harjoittelemaan kolmen esteen tiheää jumppasarjaa. Se osoittautui aluksi mahdottoman oloiseksi tehtäväksi. Jouduin komentamaan Oresamaa hidastamaan vauhtia roimasti, jotta Geishalla olisi hieman enemmän aikaa yrittää sopeutua esteiden tiheisiin väleihin ja löytää ponnistuspaikka. Vaikka vauhti hidastui, puomit tuppasivat kolisemaan.
Pidettiin tauko ja mentiin sileällä. Oresama taivutteli Geishaa oikein kunnolla, ja teki huolellisia laukkasiirtymiä ja ravasi kahdeksikkoa. Sitten rentoutettiin Geishaa pitkällä ravihetkellä ennen uutta yritystä. Kun tamman mieli oli ohjattu hetkeksi muualle, alkoi hyppääminen sujua paremmin. Ohjasin Oresaman käyttämään rohkeammin pohjeapuja, ja siitä Geisha sai lisää itsevarmuutta hyppyihinsä.
Lopputunnista sarja sujui jo helpon näköisesti. Silti ratsukon tulee vielä harjoitella tämän kaltaisia esteitä.

Kesäkuu 2017
Estevalmennus
, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Geishan ja Oresaman viimeinen viilaus ennen kisakauden alkua meni ihan kivasti. Oresama olisi voinut ratsastaa tiet huolellisemmin esteeltä toiselle, jolloin Geisha olisi tuntenut saavansa selkeämmät ohjeet ja olisi ehkä hypännyt vielä rohkeammin. Suorituskin olisi näyttänyt rauhallisemmalta ja hallitummalta. Puomit eivät toki näinkään kolisseet.
Lähestymiset olivat hyviä ja ponnistuspaikat valittu oikein. Viimeiselle pituusesteelle Geisha pääsi ryntäämään ikävästi. Rivakampi puolipidäte ja sen jälkeen napakat pohjeavut olisivat auttaneet asiaa. Muut hypyt olivat paljon kauniimpia.
Uskallan turvallisin mielin päästää Oresaman ja Geishan kilpakentille seuraavaksikin kaudeksi. On asioita, joita vielä voi parantaa, mutta mahdollisuus mitalisijoihin on jo. Tekemällä oppii, eikä mikään ratsastaja tai ratsukko ole koskaan valmis!

Heinäkuu 2017
Kouluvalmennus
, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tänään oli kuuma päivä, ja se taisi vaikuttaa vähän Geishaankin. Tamma ei olisi nimittäin halunnut keskittyä kunnolla, eikä ainakaan kulkea reippaasti. Laitoinkin ratsukon tekemään pohkeenväistöä ensin käynnissä ja sitten ravissa, koska se on avaava liike ja saattaisi virkistää hevosta - vaan ei näköjään Geishaa, ei tänään! Tamma loiroili pitkin kenttää kuin onkimato, ja ajattelin jo, ettei tästä mitään tule.
Koska hevosta ei huvittanut, hain juoksutusliinan ja piiskan ja päätin keskittyä ratsastajaan. Minä pidin Geishan liikkeessä: hyvätahtisessa, isoaskelisessa, varmasti tosi pomppivassa ravissa. Oresaman piti unohtaa ratsastaminen ja vain istua täydellisesti harjoitusravissa. Tällaisia helppoja harjoituksia ei kilparatsastajien kanssa tehdä todellakaan tarpeeksi usein, joten perustaidot pikkuhiljaa ruostuvat. Ja kas, nyt kun tehtiin, saatiin Oresaman pomppiminen Geishansuurissa liikkeissä taas loppumaan aika tehokkaasti! Istunnalla ratsastaminen, kuten temmonvaihtelut, sujuivat myös hienosti!
Toivottavasti kisapäivinä ei ole yhtä kuuma kuin tänään valmennuksessa: Geisha ei todellakaan mennyt hyvin!

Marraskuu 2017
Kouluvalmennus
, valmentajana Miika Rossi (Oresama)
Tänään Geishan ja Oresaman valmennuksessa teemana olivat tahti ja tempo. Aloitimme yksinkertaisesta raviharjoituksesta: ratsukon tuli ravata eri temmoissa kenttää ympäri. Kuten arvata saattaa, se oli helpohkoa, joten nopeasti harjoitukseen lisättiin tasaiset, toistuvat temmonvaihtelut asettamieni merkkikartioiden välillä, sekä isot voltit kentän kaikilla sivuilla. Silloin Oresamalla oli jo tekemistä, kun tempo meinasi aina hidastua volteissa. Sellainen on ihan tavallista, ja temmon saa pysymään tasaisena vain harjoittelemalla. Oresama saakin jatkaa Geishan kanssa volttiharjoittelua myös itsenäisesti valmennuksen jälkeen.
Lopputunnista tehtiin vielä vähän laukkatyöskentelyä. Tässä harjoituksessa käytimme taas kartioita merkkeinä kohdista, joissa temmon tuli vaihtua. Olisimme halunneet kokeilla myös voltteja, mutta aika ei riittänyt.

Elokuu 2018 - Yorca WBs
No onhan se nyt aina huikeaa ratsastaa kilpaa ja sijoittua, mutta erityisen huikeaa se on viimeisellä kerralla ja vieläpä kotikentällä. 18.8. päättyi minun ja Geishan kilpaura nimittäin viimeisiin kenttäkisoihin. Eikä siinä vielä kaikki: samalla koko talli jää kisanjärjestystauolle. Se ei tietenkään tapahdu Geishan kunniaksi, vaan ihan muista syistä, mutta tuleepa tammalle rauhallinen eläkepäivien aloitus.
Geishalla ei ole tulevaisuudensuunnitelmia. Se on saanut jo varsansa, ja jos ei kukaan siitä varta vasten varsaa kysele, se ei taida saada enää toista. Tallitytöt sillä varmaan menevät vielä monta maastolenkkiä, vaikka se ei koskaan ihanin maastomopo ole ollutkaan. Se ei kuulemma haittaa, tai ainakin niin tytöt väittävät. Varmaan Geishan pääasiallinen tehtävä on kuitenkin säilyttää hyppykuntonsa. Luulen, että juuri se saa kouluttaa lisää Yorcan nuoria ratsastajia kilpakuntoon, kun vanhat alkavat pikkuhiljaa saada omia perheitään ja katoilla tai vähentää merkittävästi työvuorojaan. Geisha varmasti kouluttaa nuorista vähintään yhtä taitavia!

Tammikuu 2019 - Vuodenvaihde
Vuodenvaihde on aina hevosille enemmän tai vähemmän kamalaa. Onneksi asumme sen verran syrjässä, etteivät isot ilotulitukset sen paremmin näy tai kuulukaan meille. Myös naapurien kanssa on sovittu, etteivät he ammu raketteja tallin lähellä, ja joka vuosi se on toiminut hyvin. Silti paukkuu.
Moni hevosenomistaja tuo hevosensa uudenvuodenyöksi sisään. Radio käännetään täysille, valot pidetään päällä, ikkunat peitetään jätesäkinpaloilla. Minä en tee niin. Minäkin pelkäisin, jos minut raahattaisiin talliin niin kuin bunkkeriin ja peloteltaisiin voimakkaalla musiikilla ja muovinpaloilla. Sisään lukitsemisen sijaan vien aina kaikki mahdolliset hevoset ulos. Ne säikähtävät usein ensimmäisiä näkemiään ja kuulemiaan raketteja, mutta eivät enää seuraavia. Kun ne näkevät potentiaalisen uhan olevan sittenkin vain valopallo taivaalla, ne painavat päänsä heinäkasoihinsa ja alkavat syödä.
Geishan ja muiden vanhusten annan olla uudenvuoden nuorimpien hevosten kanssa. Nuoret pelkäävät raketteja eniten. Geisha taas on nähnyt uudenvuodenyön 28 kertaa ja tietää jo sen olevan vaaraton. Se ei pelkää, vaikka pienet hevoset pärskisivät sen ympärillä, vaan tekee niistäkin rauhallisia vanhemman laumanjohtajan ominaisuudessa.
Kahden jälkeen yöllä vasta hain hevoset sisään. Kaikki olivat rauhallisia.

Huhtikuu 2019 - Geisha 29 vuotta!
Tänään oli juhlaan aihetta, kun Geisha täytti melkein pöyreitä vuosia. Railakkaasti ei silti juhlittu, vaan ihan maltilla vain. Arkirutiinit olivat tietty kaikki voimassa: aamulla Geisha meni hakaan aamupalalle ja palasi sieltä talliin vasta illansuussa. Se sai kuitenkin aamu- ja iltaruokiinsa porkkanaa, koska ei se kakkuakaan oikein voi syödä. Myös kuiva leipä kelpasi, ja sitä hevosenhoitajat kävivätkin sille pari kertaa syöttämässä. Tuon ikäisenä ei kyllä enää tarvitse huolehtia linjoistaan: kunhan varoo ähkyä ja muuta sellaista!
Geishan ikä ei ihan näy siinä. Toki se on harmaantunut vallan hirveästi, mutta muuten se on esimerkiksi ketterämpi kuin nuorempansa, ja jaksaa jopa pidempiä ratsastuslenkkejä kuin moni parikymppinen. Tänään Geishalla oli kuitenkin ihan vain vapaapäivä!

Kesäkuu 2019 - Laitumellelasku
Sinne ne menivät. Harjat hulmuten ja hännät lippuina perässään ne laukkasivat vapauteen. Mummot. Vahat rouvat. Kultatammat. Rollaattorit kitisten ne nitkuttelivat parhaille ruohomättäille, alkoivat syödä, ja nuortuivat ainakin kymmenen vuotta jokainen!
Geisha on tällä hetkellä tallin vanhin hevonen, mutta ei ollenkaan raihnaisin. Se on pysynyt erinomaisessa kunnossa ihan tähän asti, ja kunhan sitä liikuttaa vain maltillisesti, ei se vieläkään oirehdi yhtään. Eläinlääkäri kehuu aina erityisesti sen jalkoja. Terveet, hyvät jalat ovat hme sellaisen uran jälkeen, jonka meidän Geisha teki.
Tuntuu että tamma nauttii eläkepäivistään vain ja ainoastaan kesälaidunten aikaan. Laitumella se tykkää eniten köllöttelystä ja ruohostamisesta, mutta se on myös nuorempia eläkeläisiämme virkeämpi. Se haluaisi leikkiäkin kohtuullisuuden rajoissa, vaikka eipä sille muista mummoista hirveästi leikkikavereita ole. Jos ja kun Geisha on seuraavalla laidunkaudella elossa, saatan antaa sen laiduntaa nuorempien tammojen kanssa.

Heinäkuu 2019 - Laitumella
Nyt on 24.7. ja viimeisiä laidunpäiviä viedään. Kuun lopussa alkaa olla Yorcan laitumet syötynä tyhjiksi. Se on vähän harmi juttu hevosten mielestä, mutta eniten minua aina harmittaa Geishan kaltaisten eläkeläisten puolesta. Tamma ei varsinaisesti enää tee mitään, joten tallissa seisominen on sille aika turhaa. Mieluiten sen soisi kuitenkin viettävän viimeiset vuotensa siellä, missä sillä on mukavinta, eli laitumella tietenkin. Tallikaudella se vain nukkuu karsinassaan, ja siirtyy sen jälkeen nukkumaan hakaan vain palatakseen taas illalla karsinaan. Laitumella jopa Geishassa on ollut havaittavissa jonkin verran eloa ja liikettä! Ei se hurjimpiin leikkeihin enää antaudu, onhan se kuitenkin melkein kolmikymppinen, mutta ravailee sentään, ja rapsuttelee kavereitaan. Laitumella siitä on ihan nähnyt, että se on onnellinen hevonen. Tallissa se on pikemminkin masentunut. Mutta eipä sitä voi laitumelle syksyksi jättää, vaikka tottavie mieli tekisi. Sieltä on heinä lopussa, ja jos hevoset ovat siellä enää yhtään kauempaa, seuraavana kesänäkään ei kasva enää uutta. Ehkä siirrän Geishan vain alatarhoille, koska ne ovat isoja, ja kokoan sille ihan oman mummolauman.



Päivämäärä Sukupuoli Varsa Isä Omistaja
01.12.-17 Ori Good Luck Charlie RR Charlie Express RR Oresama / Yorca WBs




Ulkoasun copyright misery. 2011 / otsikon kuvat Benny De Ruiter Stables
Tämä on virtuaalihevonen