Super Mario "Mario"
suomenhevonen, ori, 166cm, tprt
01.04.-20, 8v
VH21-018-0319
kasv. Nietos Lillstrang (evm.)
om. Oresama VRL-02753, Erkinheimot
yleispainotus: HeB / 100cm / helppo / noviisi
YLA2, SLA-I, ERJ-I,
KRJ-I, KERJ-I, VVJ-I
kuvat © Narien vapaat
KRJ: 40 - ERJ: 46 - KERJ: 40 - VVJ: 39
KRJ
ERJ
KERJ
VVJ
Olin vähän sitä mieltä, ettei hevosen nimi voi olla Super Mario, kun kuulin meidän Marion olevan myynnissä vielä pienenä varsana. Olen sen ikäpolven iskä, että poikani Kaj, Juhani ja Reima ovat pelanneet Nintendolla Super Mariota, joten nimi ei sovi hevoselle. Toisaalta jo pelkkä nimen kuuleminen sai minut kuulemaan Super Mario bros 3:n musiikkeja ja äänitehosteita korvissani kuin kaukaisena, kauhunsekaisena kaikuna menneisyydestä. Meidän pojat pelasivat paljon ja aina välillä ohjaimet lentelivät! Päätin mennä katsomaan Super Mario -nimistä oria nimestä huolimatta, sillä onhan sen suku mielenkiintoinen. Nimeä pidin vain pahana enteenä. Lillstrangien pihassa minua odotteli kuitenkin emästään vasta vähän aikaa sitten vierotettu miellyttävä orin alku, josta ei päässyt lainkaan raivostuttavia videopeliääniä, vaan yksi kimeä hirnunta ja sitten hörinää. Se oli punainen, suorakinttuinen ja jotenkin hiukan ponimainen koostaan huolimatta. Sanoin sille heti tahdon, sillä Efektin varsoihin on ollut aina vaikeaa päästä käsiksi, ja tämä meidän Mario oli kivan oloinen tyyppi.
Nimi Super Mario on ollut enne, mutta vain hyvässä, eikä pahassa. Putkimies Super Mario on sankari, joka pelastaa prinsessan, jonka maailmassa hyvä ja paha ovat selkeitä asioita, ja joka kulkee ainoastaan eteenpäin rohkeasti, vaikka välillä olisikin paha paikka. Meidän Mario on vähän samanlainen sankari. Jos sen ohjaimen nappuloita ei painele, se seisoo paikoillaan niin kuin nimikaimansakin. Se on helppo ja nopea harjata ja satuloida niin kotona kuin yleensä kisoissakin. Kaiken lisäksi tämä meidän Mario tapaa varoittaa etukäteen ennen kuin toimii: kisoissakin sen hermostumisen näkee kauan ennen kuin se ryhtyy raivoamaan. Silloin ei tarvitse muuta tehdä kuin viitsiä pukea sille ajoissa riimu ja mennä muutamaksi minuutiksi rauhoittumaan pois vilinästä. Sitten ollaan taas valmiina suorittamaan tyynesti ja rohkeasti.
Kun meidän pojat pelasivat Super Mariota, välillä heidän huoneestaan kaikui, että heidän häviönsä oli ohjaimen vika, ja että heidän pitäisi saada yrittää uudelleen ennen kuin vuoro siirtyy seuraavalle. Siitä seurasi aina tappelu, jonka erotuomariksi jouduin. Mario-hahmoa ei kuitenkaan koskaan syytetty tappiosta. Tämä meidän Mariokin toimii moitteetta, jos ohjain on ehjä ja pelaaja asialla. Mario ei ole fyysisesti flexaabelein kouluratsu, mutta oman ruumiinsa asettamien rajojen sisällä se suorittaa täsmällisesti ja moitteetta, aina samalla tavalla samasta nappulasta. Ratsastuskoulukansan kielellä se on siis automaatti, ja tottahan se on. Automaatissa on hyvät puolensa ja huonot puolensa. Automaatin toiminta on aina tasaista, samanlaista ja ennakoitavaa, mikä on ehdottomasti hyvä asia kilparatsussa ja hevosessa ylipäätään. Toisaalta automaatin uudelleenohjelmointi ja pidemmälle kouluttaminen on niin hikinen tehtävä, että ei meidän Mariokaan kovin vaikeita luokkia mene.
Esteratsuna Mario on myös rohkea ja varma hyppääjä, jolla on ponnistusvoimaa. Se osaa myös olla hätiköimättä ja pysytellä rauhallisena. Ratsastajaansa se tottelee herkästi ja säyseästi. Mario on kuitenkin ohjattava esteelle suoraan ja selkeästi, mikäli estekorkeudet lähestyvät metriä. Metrin ponnistus taitaa olla sen kehnohkosta tekniikasta johtuen sen raja, ja vinoissa lähestymisissä puomeja kolisee alas.
Maastossa Mario on simppeli heppa. Se ei tykkää lähteä metsään yksin, mutta menee kyllä, kunhan se saadaan ujutettua pois hakojen näköetäisyydeltä. Ryhmässä se lähtee mielellään. Se on tasainen, ja sitä voisi sanoa maastovarmaksi. Se ei ole säikähtämätön, mutta yleensä tuijottelee jo hyvän aikaa puskiin etukäteen antaen ennakkovaroituksia mahdollisista fasaaneista. Silloin harvoin, kun se on säikähdellyt poikani selästään, se on kuulemma pukitellut hetken metsäpolulla, mutta jäänyt lopulta aina odottamaan ratsastajaansa.
i. Peluri trt, 167cm |
ii. Vilunki rt, 166cm |
iii. Rokuli rt, 167cm, evm. |
iie. Tähkämö rt, 163cm, evm. | ||
ie. Pauliina vprt, 165cm |
iei. Peikonkämmen vprt, 166cm, evm. | |
iee. Paula vkkko, 161cm, evm. | ||
e. Efekti prt, 163cm |
ei. Kuje rt, 164cm |
eii. Erhe rn, 164cm, evm. |
eie. Wilima rt, 166cm, evm. | ||
ee. Eleganssi trt, 160cm |
eei. Markus Petrus trt, 164cm, evm. | |
eee. Herttuatar trn, 155cm, evm. |
Isän puolen sukuPeluri oli 167 cm korkea tummanruunikko ratsu, joka kilpaili päälajinaan esteitä ja siinä sivussa koulua. Kouluratsastuksessa Peluri saavutti menestystä heA-luokissa, mutta ei sen korkeammalla tasolla. Esteillä se sen sijaan kilpaili 110 cm luokissa ja sijoittui arvokilpailuissa asti. Peluri oli kotikonnuillaan Etelä-Pohjanmaalla suosittu siitosori ja sai kaksikymmentäkaksi elävänä syntynyttä varsaa. Se oli hyvin kevyt ratsutyyppinen hevonen ja luoteeltaan varsin kuuma ja menevä. |
Emän puolen sukuEfekti oli siitostamma, joka palkittiin neljästä hyvin kilpailleesta yleispainotteisesta varsastaan erilaisissa jalostuslaatuarvosteluissa. Se oli 163 cm korkea punarautias, joka periytti päättäväisen luonteensa ja hyvän ryhdikkään ratsunasentonsa kaikille varsoilleen. Efekti lopetettiin yleiskunnon heikentymisen vuoksi 25 vuotiaana sen vietettyä jo pitkään rauhallisia eläkepäiviään. |
166-senttinen Vilunki oli isälinjansa mukaisesti neljän lajin suomenhevonen. Se menestyi kuitenkin parhaiten este- ja kenttäratsastuksessa, joissa se kilpaili eniten. Tämä luonteikas raudikko oli uransa loppupuolella ja kisaeläkkeellä myös melko suosittu siitosori. Sen viitisentoista varsaa levisivät ympäri Suomea. Suurimmasta osasta tuli harrasteratsuja, mutta joukossa on muutama varteenotettava kilpahevonen ja jalostushevonenkin. |
Neljää lajia kilpaileva Kuje oli 164cm korkea rautias ori. Se kilpaili melko maltillisessa tasossa ja aina säästeliäästi yhdessä lajissa. Sen salainen ase olikin monipuolisuus. Kuje oli tasaisen vahva kaikissa lajeissaan, mutta ei erityisesti tähti yhdessäkään. Koska Kujelta puuttuivat arvokisojen suuret voitot, siitä ei tullut elinaikanaan suosittua siitosoria, vaan sen arvo myönnettiin vasta sen kuoleman jälkeen. Machosti käyttäytyneellä Kujeella on neljä varsaa ja se on arvokas, vaalittu nimi hienojen suomenhevosten sukutauluissa. |
Huhtikuu 2021
Meillä Erkinheimoissa on lämmitettävä kasvihuone, jossa kasvaa tomaatteja.
Anteeksi. Siis meillä Erkinheimoissa oli lämmitettävä kasvihuone, jossa kasvoi tomaatteja. Sitten koitti pääsiäissunnuntain aamu ja muuan Mario, yleensä niin kiltti ukkeli, paineli sen alareunan muoviin reikiä kaviollaan. Reima, huoleton veikko, oli kuulemma lähtenyt sen kanssa postia hakemaan, kun ei muutakaan keksinyt, ja jäänyt sitten laatikolle selaamaan Rustan mainosta niin kiinnostuneena, että oli unohtanut pitelevänsä hevosta. Kauan aikaa oli monsieur Mario seissyt klopin vierellä, mutta pikku hiljaa oli riimunaru valunut maahan. Ori oli ottanut askeleen poispäin, sitten toisen, sitten syönyt Katariinan kukkapenkin reunalta nousevia narsisseja, ja koska ne olivat olleet varmaankin aika pahoja, se oli jatkanut kasvihuoneelle. Ja mikäs muukaan siellä huumaavasti tuoksui kuin tomaatti. Ensin oli Mario yrittänyt ovesta, niin kuin sivistyneen hevosen kuuluu, mutta eipä ollut äijä mahtunut. Sekös oli kuikuttanut niin, että oli ollut ihan pakko kuopia muovia.
Nyt tapauksesta on jo useampi tunti. Tällä hetkellä Reima on ostamassa uusia muoveja kaupungissa omilla rahoillaan, emäntä Katariina keittää vihaisena perunoita eikä puhu kenellekään tomaatintaintensa kuoleman takia ja Mario on haassa niin kuin ei mitään. Rangaistus lankeaa tietenkin klopille, ei ponille.
Että sellaista tänään Erkinheimon suurrachilla, kiitos kysymästä.
Helmikuu 2021
Joo elikkä se siitä kisakaudesta. Kiva temppu, Mario.
No tuota luntahan on oikeastaan vasta nyt alkanut tulla ja sitä on sitten tullut kerralla jotain viisi metriä tai jotain. Joka paikka on täynnä lunta. Se tarkoittaa tietenkin, että lunta on tullut myös hakoihin, ja niin paljon, ettei sitä ole paljoa ehtinyt pois pökkiä. Hepoille on siis käyty äkkiä aamulla auraamassa keskelle hakaa pikku alue, jossa ne voivat olla sen aikaa, että haka kerrallaan ryhdytään tyhjäämään, ja niin ryhdyttiinkin. Hevoset odottivat kiltisti alueillaan... ...mutta ei Mario. Ei. Se on herra älynväläys, kun muut yllyttävät sitä.
Luulenpa, että näin tässä on käyty. Mario on ollut kaikessa rauhassa heinillä haassa poikaan kanssa. Sitten muut pojat ovat alkaneet kuiskia sille, että et pääse aidasta yli vaikka sitä ei näykään enää, etpäs pääse, etpäs, luuseri, kämmäri. Mario on sitten ollut, että hänhän ei mikään kämmäri ole: hän näyttää pojille, että kyllähän hän pääsee vaikka mistä aidasta yli. Sitten se ääliö on rynnännyt. Umpihankeen. Juuttunut kiinni pääsemättä lähellekään aitaa. Vitsit miten pojat ovat varmaan nauraneet sille turvat sykkyrällä.
Tosiasiassa Mario siis löytyi kainaloitaan myöden hangesta. Jäljistä päätellen se oli mennyt tosi määrätietoisesti aitaa kohti, mutta juuttunut kiinni. Viimeiset metrit olivat olleet liukastelevaa rämpimistä. Nyt monsieur Mario ontuu jokaista jalkaansa ja on pahantuulisena parantelemassa itseään sisällä, kun pojat saavat olla yhä haassa. Toivottavasti sillä on vain kylmästä tai jostain johtuvia kramppeja, eikä mitään vakavampaa, mutta ainahan se pelottaa, kun hevonen alkaa ontua.
Huhtikuu 2020
Ursula seisoi häntä pintelissä kentällä irti. Mario puhkui ja puhalsi riimunarun päässä. Se oli saanut tutustua Ursulaan jo kauempaa ja tiesi varmasti, että nyt oli oikea aika.
Ennen tätä, ensimmäistä todella näkemääni astutusta, olin kuvitellut tapahtuman jotenkin dramaattisesti. Olen aina miettinyt, miten orit edes saadaan taluteltua turvallisesti paikalle, kun tuntemani oriit ovat olleet niin kovia pörhistelemään jo ilman kiimaisia tammojakin. Mario kuitenkin eteni vakaasti, vaikka pitikin päänsä ylhäällä ja puhalsi jatkuvasti ilmaa laajenneista sieraimistaan. Annoin sille tilaa liikkua liinassa, kun pääsimme kentälle, jossa Ursula oli. Edes se hetki ei ollut dramaattinen.
Hevoset seisoivat ensin vastakkain. Ne painoivat päitään alemmas melkein sierain sierainta vasten ja puhaltelivat. Yhtäkkiä ne säpsähtivät -- ja niin minäkin. Sama jatkui: päät yhdessä, kurotus alaspäin, säpsähdys. Se tuntui minusta pitkältä ajalta, mutta ei varmasti ollut. Muiden sanojen mukaan ei kestänyt kauaa, ennen kuin Mario kiersi Ursulan kyljen puolelle ja Ursula käänsi sille häntänsä. Koirien astutusreissujen perusteella odotin huutoa, kun Mario hyppäsi Ursulan selkään, mutta sitä ei kuulunut.
Yllätyin myös sitä, miten kiltisti Mario lähti lopulta mukaani kentältä. Se ei puhallellut enää. Minua komennettiin viemään se hetkeksi sisään ennen kuin se saisi siirtyä hakaansa. Vietin pitkän tovin tallissa katsellen sitä. Nyt kun se oli astunut ensimmäisen tammansa, se näytti edelleen ihan samalta: ei yhtään siitosorilta. En tiedä, mitä muutosta etsin, mutta mitään ei näkynyt. Se oli punainen, tyynni, kaunis ja söi aamulta jäänyttä heinätukkoa niin kuin ei olisi juuri mahdollisesti tulossa isäksi.
Tämä tapahtui aamulla. Nyt on jo iltapäivä. Sekä Ursula että Mario voivat hyvin. Vitsit kun Ursula todettaisiin kantavaksi.
virtuaalitalli / virtuaalihevonen
Ulkoasu © Hapero
Tausta © Designed by Freepik
Kaikki muu ellei toisin mainita © Oresama